Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Esittely

Tuuliajon tallirakennus oli ennen uudistamista vanha navetta, jossa pidettiin lehmiä ja työkoneita 1900- luvun alkupuolella. Navetassa säilytettiin tuolloin myös toisen maailmansodan aikaisia välineitä ja aseitakin toimiessaan sotilaiden käytössä. Joitain pommituksia sattui tallin pihapiirin lähelle, mutta suurinosa sotajäänteistä on raivattu pois eikä niitä pitäisi enää löytyä, ainakaan kovin helposti, ellei ala tarkasti suodattamaan multaa sihdin lävitse. Räjähtämättömiä pommeja tuskin löytyy ihan tuosta vain, että ihmisillä eikä eläimilläkään ole mitään tarvetta varoa räjähtävänsä ilmaan.

Uudistuksia on tapahtunut tässä yli viidessäkymmenessä vuodessa aika paljon niin itse tallille, tai siis silloiselle navetalle, kuin sen ympärillä oleville rakennuksillekkin. Vanhoja aittoja on poistunut mustavalkokuvien perusteella ainakin viisi ja tilalle saatu oikein hyvää laidunmaata sekä milloin mitäkin pottukellareita. Tuossa 1960-luvulla tehty asuinrakennus on pysynyt suhteellisen hyvässä kunnossa alusta lähtien ja tilikirjojen mukaan ennen nykytilannetta sillä on ollut pelkästään kaksi omistajaa.

Tallin esittelyyn palataksemme ohjaan keskustelun nykyaikaisiin oloihin. 2000-luvun tallirakennus pitää sisällään 12 karsinapaikkaa, varuste- ja kuivaushuoneen, pesupaikan sekä rehuvaraston. Hevosten harmiksi rehuvaraston ovi sijaitsee paikassa, jonne tallikäytävältä ei valitettavasti pysty näkemään, ruullaavan oven äänen kuitenkin kuulee vaikka kilometrin päähän. Tosin tuottaa se ihmisillekin hieman vaikeuksia. Avattavia ovia tai korokkeita ei tule edessä olemaan, mutta kyllä siinä saa olla käsistään varma kun lähtee kärräämään rehuja ja heiniä melkein toisesta päästä tallia. 
 

  
 

Mutta mitäs löytyykään pihamaan suunnalta? Hiekkakenttä, maneesi, tarhat, pihatto rakennettu 25.03.2015, laitumet, kaikkea niitä nyt tuossa olikin, maastot meinasivat uohtua melkein kokonaan. No polkujahan voi tehdä metsään millä reitillä tahansa, mutta eiköhän tästä pihasta lähde ihan sellaisia aikojen saatossa urautuneita teitäkin tuonne männikön suuntaan. Noin kahden kilometrin matkan päässä seisoo järvi, joka kelpaa kesäisin niin uittamiseen kuin muuhunkin räpimiseen. Varautukaa siis hellepäivinä ottamaan mukaanne uimapuvut ja banaanibikinit, eikä aurinkorasvaakaan saa unohtaa. Eivät aiemmat omistajatkaan jättäneet huomioimatta tätä rantaläiskää, joten se kuului osaksi ostosopimusta ja näin tämä osa järvenrannasta kuuluukin tallin alueen sisäpuolelle. Hieman kauempana vedenrajasta sijaitsee rantamökki, joka sisältää pienen saunan, keittiön sekä vessan. Vessa on sen verran iso että siellä mahtuu vaihtamaan vaatteita aina kesäisin, jollei muuten onnistu. Mökki ei tietenkään ole talvisin useinkaan käytössä, ellei mennä järvenjäälle kruisailemaan re'ellä, mutta kyllä siellä varmaan polttopuita löytyy ja purkkiruokaa. Jos siis eksyt, etkä muista miten palata takaisin tallille, voit hyvin yöpyä siellä. ”Vilttejähän löytyy sitten sieltä komeron ylähyllyltä! Niin ja lukitsethan aina oven ennen kuin lähdet? Avain löytyy sieltä posliinisammakon suusta...”

      

Laitumet ja tarhat

Tarhaus

Tarha 1
Tarha 2: 
Tarha 3:

Pihatto

 

Lisäinfo

Kesäisin hevoset lasketaan laitumelle ja viettävät siellä niin yöt sekä päivät, riippuen aina säästä. Totutteleminen aloitetaan ennen toukokuuta ja syksyllä ne alkavat palailemaan pitkiltä laidunpäiviltään. Käytössämme on neljä suurta laidunta ja tarvittaessa tarhoista 1-3 on mahdollista yhdistää oma iso laidun tai toisinpäin.

Tarhan 4 päällä on nykyään pihatto, joka tuli 25.03.2015. Pihattoon kuuluu myös puolet tarhasta 1. Tarhoja voidaan jakaa tarpeen tullen pienempiin osiin. 

 

 

  


 

06.45 Aamutoimet

• Heinät hevosille, kesäisin ovat suurimmaksi osaksi yöt ulkona, mutta talvisin annetaan syödä rauhassa ja viedään sitten ulos tarhaan. Tarpeeliset loimitukset päälle kullekin hevoselle.
• Karsinoiden siivous. Kakat ja läpikastuneet pissaläiskät pois. Tasoitetaan pohja ja tuodaan turvetta lisää pissaläiskien tilalle.
• Juoma-astioiden täyttö.
• Käytävän lakaisu. Turpeet, kakat, roskat yms. lantalaan.
• Ulkona olevien vesiastioiden täyttö letkulla samalla tavalla kuin karsinoissa olevinkin kanssa. Turhat roskat pois siivilällä. Likaiset sankot pestään (KESÄ). Talvisin tarhoissa onn eristetyt juoma-astiat, jolloin vesi pysyy sulana kovillakin pakkasilla.

12.00 Aamupäiväheinät hevosille/hevosilla tarhoissa vapaaheinä.

16.00 Iltapäiväheinät hevosille/hevosilla tarhoissa vapaaheinä.

19.30 Hevoset sisälle. Heinät hevosille, lisätään jokaiselle hevoselle 1dl kivennäisiä, poneille 0,5dl (yksityisillä omat jaot).

• Hevoset sisälle.
• Tarkistetaan hevoset, jos jaloissa haavoja tai muita loukkaantumisia.
• Jaetaan heinät ja lisätään jokaiselle hevoselle kaurojen sekaan 1 dl kivennäisiä, poneille riittää 0,5 dl - ellei toisin mainita!
• Siistitään tallia jos jäänyt päivän ajalta roskia yms. lojumaan käytävälle/satulahuoneeseen.
• Sammutetaan valot. Yövalo jää päälle jos tallissa hevosia yön aikana. Kesäisin ei tarvetta jättää yövaloa. 
• Kesäisin hevoset voivat jäädä ulos.

Kuvien tekijänoikeudet © Merru VRL-11607, Edward Dalmulder (CC BY 2.0)

 

Tuuliajo on virtuaalitalli. Hevoset ovat virtuaalihevosia.
Tuuliajo is a virtual stable. Horses are all virtual horses.

 

 

©2017 Tuuliajon Hevostila - suntuubi.com